Erilaiset sitoutumista vaativat verkostoitumisringit tuntuivat minusta ajatuksena ahdistavalta. Vualu tarjosi kuitenkin verkostoitumiselle jotakin aivan uutta, johon tuntui heti hyvältä lähteä mukaan! Lähdin jo pilottivaiheessa kokeilemaan Vualua, ja ilokseni ymmärsin, ettei yrittäjien verkostoitumisen tarvitse olla niin vakavaa. Yksinyrittäjänä on valtavan iso ilo ja jopa aito hyöty siitä, että saa ympärilleen muita samanhenkisiä yrittäjiä useilta eri toimialoilta.
Vualun ansioista myös omaa toimintaansa pääsee esittelemään niin halutessaan ja sillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset, mitä tulee yhteistyökumppanuuksiin ja asiakkaisiin.
Verkostoituminen on aina hyvästä, ja Vualussa se on mukavaa, matalan kynnyksen rentoa yhdessäoloa ja toisilta oppimista.